Blog

Welcome to my blog

Yleinen

Vuoden 2020 suosituimmat postaukset

Jaahas, se on vuosi lopuillaan, on jälleen aika katsoa taaksepäin ja listata vuoden 2020 suosituimmat postaukset. Tänäkin vuonna olen päivittänyt blogia satunnaisesti, vaikka aikomukseni on joka vuosi tuottaa säännöllisen ahkerasti sisältöä. Arki ja elämä vain tuppaavat tunkemaan väliin eikä kaikkia aikomuksia ehdi toteuttaa.

Kesä meni kokonaan töissä sekä vapaa-ajalla ulkoillessa eikä bloggaamiselle juurikaan aikaa irronnut. Syksyn tullen vähän aktivoiduin, mutta pimeyden lisääntyessä oma vireystila laski. Se ei tosin yhtenäkään syksynä tule itselleni yllätyksenä. Jos osaisin ajatella kuukausia eteenpäin, kirjoittelisin syksyn artikkeleita jo kesällä talteen.

Mutta niihin suosituimpiin postauksiin!


Vuoden 2020 suosituimmat postaukset ovat

  1. Tänä(kin) vuonna ehdottomasti luetuin postaus on Ruokakulut lapsiperheessä – 5 keinoa säästää
  2. Toiseksi luetuin on Papereiden säilytys, joka sekin on keikkunut suosituimpien postausten listalla aiemmin.
  3. Itseäni hieman yllätti, että Mitä luen nyt? Kirjasuositukset koronan aikaan nousi suosituimpien joukkoon. Toisaalta, tänä vuonna on riittänyt hyvin aikaa lukea ja kirjasuosituksia on etsinyt yksi jos toinenkin.
  4. Lappeenranta ja sen nähtävyydet on yksi omista suosikkipostauksistani ja toivon siitä löytyvän vinkkejä Lappeenrantaan matkustaville vielä pitkään.
  5. Veloista eroon – 7 vinkkiä kohti velatonta elämä on ollut luetuimpien postausten listoilla myös. Talousblogeja on nykyään rutkasti ja säästäminen ja varsinkin sijoittaminen on noussut neljässä vuodessa kaikkien huulille. Toivottavasti tämäkin postaus koetaan hyödyllisenä.

Kirjoitin vuoden alussa bullet journaliini parin aukeaman verran aiheita, joista voisin kirjoittaa blogiini. En ehtinyt kirjoittaa murto-osastakaan, mutta onneksi nämä aiheet pysyvät ajankohtaisina jatkossakin, joten bloggaamisen aiheista ei todella ole puute.

Joten minulla on rutkasti aiheita jemmassa vuodelle 2021. Haluaisin kirjoittaa niiden lisäksi hapanjuurella leipomisesta, suppailusta ja bokashista, mutta nämä aiheet eivät juurikaan liity järjestämiseen, talouteen eikä tekstiileihin. Toisaalta, vehnähapanjuurella leipomisesta minulla on jo rutkasti kokemusta ja bokashikin on tuttu jo yhden vuoden ajalta.

Olkoon ensi vuoden tavoitteena saada tämän vuoden suosituin postaus lapsiperheen ruokakuluista syrjäytettyä, tavalla tai toisella.

You Might Also Like


Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.