Blog

Welcome to my blog

muki, kirja ja taustalla näkyvä joulukuusi
Olo

10 jouluperinnettä joita ilman joulumieli ei täyty

Sanon aina etten ole jouluihminen, mutta kouluikäisten lasten vuoksi (tai ansiosta) joulu tuntuu nykyisin hyvin mukavalta jaksolta. Ruokaan liittyvät jouluperinteet ovat olleet jo pitkään samanlaiset, mutta pieniä variaatioita on vuosien varrella tullut. Pidän esimerkiksi riisipuurosta, johon saa mukavasti vaihtelua keittämällä sen kookos- tai pähkinämaitoon. Kookosmaitoon keitetty riisipuuro sopii mielestäni loistavasti porkkanalaatikkoonkin.

Jouluun liittyy loppujen lopuksi monta mukavaa asiaa, eikä lumen puuttuminenkaan niin paljoa harmita. Jouluperinteillä pääsee tunnelmaan kiinni, vaikka aattona sataisi vettä (on meillä joskus orvokitkin kukkineet jouluna)

10 jouluperinnettä

  1. Joulukuusi haetaan omasta metsästä. Se on juuri sellainen harva, kuten joulukuuset perinteisesti ovat olleet, enkä juurikaan lämpene tuuheille ulkomaantuonneille. Joulukuuseen lapset ripustavat kaikki mahdolliset koristeet ja minä pidän huolen ettei kuusenjalasta lopu vesi. Viime vuonna sain ensimmäistä kertaa ikinä allergisia oireita joulukuusesta ja kuusesta jouduttiin luopumaan jo joulupäivänä. En osaa sanoa kuinka ratkaisemme joulukuusiasian tänä vuonna.
  2. Karjalanpiirakat ovat kuuluneet 90-luvun lopulta lähtien omiin jouluperinteisiini. En tiedä kovin montaa niin ihanaa asiaa kuin juuri paistetut ruiskuoriset karjalanpiirakat, joista voisula suorastaan tippuu. Lapset ovat kehittyneet melko taitaviksi piirakoiden tekijöiksi ja meillä leivottiin jouluisin piirakoita myös joulupukin matkaan silloin kuin pukki vielä meillä vieraili.
  3. Joulutortut. Näitä paistetaan ensimmäiset jo lokakuun lopulla. Se, joka kuhnailee jää aina ilman, sillä meillä tortut häviävät pelliltä heti kun niissä ei enää suu pala.
  4. Joululahjakirja on ollut jouluperinne jo vuosia. Ennen äiti osti minulle vuosittain joululahjaksi kirjan ja kun elin muutaman joulun ilman lahjakirjaa päädyin auttamaan joulupukkia vinkkaamalla puolisolle minkä kirjan haluan joululahjaksi. Jouluisin kuuluu ehdottomasti lukea.
  5. Laatikot tarkoittavat meillä porkkana- ja lanttulaatikkoa. Imelletty perunalaatikko eikä maksalaatikko ole koskaan kuuluneet meidän joulupöytäämme. Viime vuosina olen tehnyt porkkanalaatikon riisipuuron joko kookosmaitoon tai pähkinämaitoon, niistä tulee mukavasti makua. Lanttulaatikkoon annostellaan runsaalla kädellä siirappia.
  6. Julmust kuuluu omiin joulusuosikkeihini. Olen itse vähän yllättynyt siitä kuinka tuntematon tämä ruotsalaisten lahja joululle on. Julmust maistuu mielestäni kotikaljan ja omenalimpparin jälkeläiseltä; se ei ole yhtä makea kuin tavan limonadit, muttei ole myöskään kotikaljaa. Suosittelen maistamaan! Itse hamstraan tätä kellariin joulun aikoina, sillä tätä herkkua ei ole saatavilla ympäri vuoden.
  7. Hautausmailla käynti on yksi tärkeä jouluperinne. Mikä siinä onkin, että vaikka jouluaaton sää olisi lämmin, niin hautausmaalla paleltaa aina.
  8. Tapaninpäiväsauna mökillä kuuluu joulupäiviin myös, mikäli työvuorot suinkin antavat periksi. Tapaninpäiväsaunaan on kuulunut myös järvessä pulahtaminen, joskus on kunnon avanto ja joskus vain kylmä järvi laiturin päässä.
  9. Aamusauna on tuoreimpia jouluperinteitä. Joulupäivänä on mukana lämmittää sauna jo aamusta ja nautiskella löylyistä jo aamukahvin jälkeen. Sitten vuorossa on rentoa yhdessäoloa ja syömistä.
  10. Villasukat on saatava valmiiksi vähintään yhteen joulupakettiin, muuten lahjasaldo jää vaillinaiseksi.

Joulu on kohta taas täällä. Sitä odotellessa, että saa aloittaa uuden kirjan ja avata konvehtirasian!

You Might Also Like


Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.