Blog

Welcome to my blog

Yleinen

Vuoden 2019 suosituimmat postaukset

Mitkä olivat viime vuoden suosituimmat artikkelit blogissani? Ihan heittämällä voi sanoa, että ne ovat vuoden ensimmäisellä puoliskolla kirjoitettuja, sillä viime syksy oli blogissani todella hiljaista. Kalenterisivu ilmestyi tasaiseen tahtiin, mutta muuten ei energia riittänyt tänne asti. Opin menneestä syksystä paljon; en enää koskaan halua olla koko syksyä kotimaan harmaudessa, vaan on päästävä viikoksi edes jonnekin. Jatkuva pimeys ja varsinkin viime syksyyn kuuluneet jatkuvat sateet veivät kyllä kaiken energian.

Vuoden 2019 suosituimmat postaukset, joiden parissa

viihdyttiin

  • Kaikkein eniten sivun katseluja keräsi artkkelini Ruokakulut lapsiperheessä – 5 keinoa säästää. Tästä huomasin syntyneen keskustelua myös omassa facebook-virrassani. Omat ruokakuluni nousivat syksyllä, kun pimeys ja harmaus väsyttivät enkä jaksanut panostaa ruoanlaittoon. Ostin töihin usein valmiit eväät ja jälkikäteenhän tällainen törsäily harmittaa. En syrji eineksiä, vaan niilläkin on aikansa ja paikkansa ja se toden totta oli syksyllä.
  • Seuraavaksi suosituin postaus on Veloista eroon – 7 vinkkiä kohti velatonta elämää. Oletko kokeillut lumipallotekniikkaa? Tai saanut säästettyä pientä puskurirahastoa sivuun?
  • Vuoden 2019 postauksista olen eniten ylpeä tästä kolmanneksi luetuimmasta: Lappeenranta ja sen nähtävyydet – vinkkejä matkailijalle. Kotikaupunkini on mielestäni loistava paikka kesällä ja Saimaan läheisyys on jotain erityisen luksusta. Vinkkasin postauksestani kaupungin matkailu-tiimille ja he jakoivat linkkiä postaukseen facebook-sivullaan. Postaus sai lyhyessä ajassa suuren määrän jakoja, joka riemastutti. Eniten toivon, että tästä vinkki-postauksesta on oikeasti apua Lappeenrantaan matkustavalle.
  • Tämä on minusta aina mielenkiintoinen aihe; kuinka paljon kuluttaa rahaa vaatteisiin? Neljänneksi suosituin artikkeli on Vaatekulut vuodessa – miten kävi vaatekaapin vuonna 2018? Vertailun vuoksi voit tsekata myös paljonko kului vaatteisiin aiemmin.

Toivottavasti vuosi 2020 saan aikaiseksi laadukkaita blogipostauksisa mielenkiintoisista aiheista. Mielessäni on jo muutamia aiheita, joihin haluan syventyä tarkemmin ja kertoa niistä sitten teille, mutta onko mitään toiveita, joista haluaisit lukea? Tiedän, että varsinkin tekstiili-kategoria on ollut blogissani varsin huonoilla kantimilla, mutta yritän tässäkin skarpata.

Näin vuoden alussa olen taas intoa täynnä, kun olen saanut uuden bullet journal-vihkon käsiini ja aloittelen uuden vuoden suunnittelua siihen. Bullet journal rutiinini ovat tylsät, mutta toimivat, ja haluaisin näitä esitellä omassa postauksessaan.

Suunnitelmia kesän puutarhuroinnille on, ja kovat odotukset myös, sillä 8-vuotiaamme selailee siemenluettelosta kaikenlaista eksoottista kasvatettavaa. Saa nähdä, miten savimaassa kasvatuksen käy…

Jo viime vuonna oli aikomuksena tehtä tulostettavia tehtävä-listoja ja viikkosuunnitelmia, mutta tänä vuonna aion myös toteutttaa ne. Oman jääkaappini ovessa on vaihtuva viikkosuunnitelma, jossa näkyy työajat, lasten koulupäivät ja harrastukset sekä muut menot.

Vuoden 2019 postausten määrä oli vaatimaton, mutta suosituimmat postaukset olivat laadultaan hyviä. Vuoteen 2020 suuntaan toiveikkaana ja olenkin jo kirjoittanut ylös pitkän listan aiheita, joista haluaisin kirjoittaa. Joten seuraavaan kertaan!

You Might Also Like


Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.