Blog

Welcome to my blog

Talous

Vaatekulut vuodessa – miten kävi vaatekaapin vuonna 2016?

Vuosi sitten päätin kirjata ylös paljonko minulla kuluu rahaa omiin vaatteisiin vuoden aikana. Kaksi lastamme kasvavat jatkuvasti ja heidän vaatteisiin kuluu vuosittain suuri summa rahaa, sillä sisarusten kohdalla ei voi kierrättää (suurin piirtein saman kokoiset tyttö sekä poika). Vuonna 2016 en juurikaan ehtinyt kirpputoreilla käymään, joten lasten vaatteita on ostettu paljon uutena.

Vaatekulut kuukausittain

Mutta miten meni oman vaatekaapin kohdalla? Paljonko vaatekulut olivat omalla kohdallani?
Alkuvuosi lähti nuukasti liikkeelle ja ostin tammikuussa ainoastaan yhden trikoopaidan (7€) itselleni.

  • Helmikuussa ostin kirpputoreilta itselleni yhteensä 13,40€:lla vaatteita.
  • Maaliskuussa vaatekulut olivat jo paljon suuremmat – isoäitini kuoli alkukuukaudesta eikä vaatekaapistani löytynyt hautajaisvaatteita – kengistä puhumattakaan. Kengistä käsilaukkuun ja vaatteisiin – rahaa kului huimat 262,46€ (ostin fiksusti ja kaikki ovat olleet käytössä sen jälkeenkin).
  • Huhtikuussa ostin vintagepaidan Livinkistä, rahaa kului 12,50€.
  • Toukokuussa siirryin uusiin työtehtäviin ja sen myötä hankin uusia työvaatteita. Kävimme Lempäälän Ideaparkissa ja shoppailin Mangossa työtä silmällä pitäen uusia t-paitoja ja tunikoita. Toukokuussa uusin vaatekaappiani yhteensä 123,21€:n verran.
  • Kesäkuussa ostin paljon kehutut Otz-kengät. Kesti viikon verran, että kengät muotoituivat jalkani mukaan. Sen jälkeen en muita kenkiä kesällä juuri käyttänytkään.
  • Heinäkuussa tein outlet-löytöjä ja käytin takkiin, lippikseen, huiviin ja neuletakkiin yhteensä 66,41€.
  • Elokuussa jouduin ostamaan uusia sukkia ja yöpaidan, näihin kului 28€.
  • Syyskuussa vaatteisiin kului 70€, kun ostin uudet kotiverkkarit, muutamat alusvaatteet ja yhden paitapuseron.
  • Lokakuussa etsin itselleni uudet nahkanilkkurit, joihin käytin 80€. Ostin töihin uuden paidan 27€:lla. Uusin myös farkkuja ja oloasuja (vanhimmat ovat esikoista vanhempia). Kulutin vaatteisiin yhteensä 201€.
  • Marraskuussa uusin kenkiäni, sillä edelliset alkoivat olla loppuun käveltyjä. Merrelin coretexsaappaisiin kului 190€, Sorelin talvisaappaat löysin puoleen hintaan 75€:lla. Hankin myös Glerupsin huopanilkkurit töihin ja pistokkaat kotiin.
  • Joulukuussa hankin neulepaidan 10€:lla sekä Pipstudion aamutakin.

Loppujen lopuksi käytin vuonna 2016 vaatteisiin rahaa huomattavasti enemmän kuin alunperin aikomus oli. Työnkuvan muutos vaikutti suuresti vaatehankintoihin, lisäksi hankin tänä vuonna poikkeuksellisesti useammat kengät (2 x nilkkurit, 2 x talvikengät, 2 x huopatossuja, otz-kengät). Edellisenä vuonna en hankkinut ensimmäistäkään kenkäparia, joten ehkä tämä tasoittaa hieman.

Loppusumma

Kaiken kaikkiaan vuonna 2016 vaatekulut olivat yhteenä 1583,98€. Huima summa, mutta kulutin vaatteisiin poikkeuksellisen runsaskätisesti. Kuukautta kohti tuo summa tekee noin 132€, joka sekin kuulostaa korviini huimalta.

Kaiken kaikkiaan kirjanpito vaatehankinnoista oli erittäin kiinnostavaa ja aion jatkaa sitä myös vuonna 2017. Vuoden kuluttua on vertailukohta, johon vaatemenoja verrata. Pankkitilini tähden toivon summan olevan pienempi 🙂

 

You Might Also Like


Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.