Blog

Welcome to my blog

Järjestäminen

Siivousbingo – koti puhtaaksi pelaamalla

Siivousbingo, siivouskalenteri – rakkaalla lapsella on monta nimeä! Oma siivouskalenteri, tai siivousbingoni, sisältää keväisin ja syksyisin kausivaatteiden pesun ja sekä kenkien puhdistuksen ja varastoinnin. Kodissamme on suuret ikkunat, joten niiden puhdistus tapahtuu myös kahdesti vuodessa (sisäpintoja pyyhkäilen tarpeen mukaan useastikin – kissan ja koiran vuoksi). Pyykkikonetta pesen useamman kerran vuodessa 90 asteessa, ja peittoja sekä tyynyjä pesen 2-4 kertaa vuodessa. Sen sijaan meillä roikkuu ikkunoissa samat verhot vuodesta toiseen, enkä saa juurikaan aikaiseksi pestyä niitä. Talvi 2019-2020 oli hyvin lämmin täällä etelä-suomessa ja pakastimet jäivät siltä talvelta sulattamatta.

Minkälainen siivooja olet itse? Raivosiivous silloin tällöin vai pieniä siivoustöitä pitkin viikkoa? Kuuluuko viikkosiivous rutiineihisi, jos, niin minä viikonpäivänä? Meillä viikkosiivouspäivä on torstaisin, se sisältää lyhyesti imuroinnin, jonkinlaisen moppauksen, pölyjen pyyhinnän sekä wc:n pesun.

Vinkkejä ja linkkejä siivoukseen

Tähän alle olen koonnut vinkkejä siivoamiseen ja siivousbingon kanssa pelaamiseen. Voit tulostaa siivousbingon muistitaululle tai jääkaapin oveen (tai siivouskaapin oveen) ja katsoa siitä pitkin vuotta siivouskohteita. Siivousbingossa ei ole tarkoituskaan saavuttaa täysosumaa yhden viikonlopun, tai edes viikon aikana. Toki, jos siltä tuntuu, niin antaa mennä vaan!

Vaatekaapit

Vuodenaikojen vaihtuminen on oiva ajankohta käydä vaatekaapit läpi. Lasten vaatekaappien raivaus vaatii usein enemmän panostusta, sillä pieneksi jääneet vaatteet on hyvä siivota pois. Oma vaatekaappikin on hyvä käydä välillä läpi. Voit lukea täältä vinkkejä kaappien siivoukseen. Jos kertarysäys ei kiinnostele, niin voit kokeile vaikka minimalismipeliä.

Mikäli epäröit jonkun vaatteen poisheittämisessä, ripusta se henkarissa vaatetankoon päinvastoin kuin muut tangossa roikkuvat vaatteet. Jos luonnostasi sujautat henkarit tankoon suoraan tangon edestä, jätä tuo mieltä askarruttava vaate henkareineen tankoon niin, että henkarin koukku jää kaapin sisäpuolelle, mennen siis takakautta tankoon. Mikäli vaate, ja henkari, ovat vielä 6kk:n kuluttua koskemattomana tangossa, voit lienee luopua vaatteesta.

Ja vielä: kaikkein helpoin keino poistaa pienet vaatteet on lahjoittaa ne eteenpäin. Kirpputoripaikan varaaminen jää monesti tekemättä ja vaatekassit jäävät nurkkiin pyörimään – joten helpoiten pääset eroon vaatteista lahjoittamalla ne eteenpäin. Muista, ettei rikkinäisillä ja likaisilla vaatteilla tee kukaan mitään, niille on ihan oma paikkansa: tekstiilikeräys.

Kodin paperit

Kodin papereiden äärelle on välillä syytä istahtaa. Tällöin on edes jonkinlainen aavistus, mistä mikäkin löytyy. Hyvä aika käydä papereita läpi on vuoden loppu, jolloin vanhat sopimuspaperit voi hävittää. Lue täältä papereiden säilytyksestä.

Pöytätuulettimet ja ilmalämpöpumput

Mikäli teillä on käytössä lämpöilmapumppu tiedät varmaan sen vaativan säännöllistä puhdistusta melko usein. Kesäkuumalla käytettävät pöytätuulettimetkin tarvitsevat puhdistusta. Puhtaaseen sisäilmaan kuuluu myös ilmanvaihtoventtiilien puhdistus säännöllisesti.

Ikkunat ja sälekaihtimet

Meillä on ollut vuosia käytössä Kärcherin ikkunapesuri. Sen hyviin puoliin kuuluu se ettei pesuvesi valu pitkin ikkunoiden karmeja ja seiniä, sillä pesurilla imaisee pesuvedet heti ikkunapinnasta. Toisaalta tällä saa herkemmin rantuja ikkunapintaan, tai sitten on vain käyttäjässä vika.

Sälekaihtimien pesuun on monenlaisia metodeja. Yksi tapa on kääntää kaihtimet kokonaan kiinni ja sen jälkeen pyyhkiä ne mikrokuituliinalla ylhäältä alaspäin. Tämä on ehkä toimivin tapa, mikäli sälekaihtimet ovat katupölystä kovinkin likaiset. Sälekaihtimien puhdistukseen on olemassa myös pihtimäisiä putsaimia, joilla kaihtimien välit saa pyyhittyä.

Kun ikkunat ovat puhtaat, voi vaihtaa puhtaat verhot ikkunoihin.

Kengät ja takit

Nahkakengät pyyhitään liasta ja pölystä puhtaaksi, jonka jälkeen ne lankataan joko värittömällä tai värillisellä kenkälankilla. Puhdistukseen sekä lankin levittämiseen voi käyttää vanhoja puuvillasukkia. Sanomalehdestä on hyvä tehdä paperitollot kenkien sisälle, jolloin kengän muoto pysyy varastossa paremmin. Mikäli mahdollista, säästä kenkälaatikot kenkiä ostaessasi, niin voit säilytellä kenkiä niissä.

Ulkotakit, varsinkin vedenpitävät, on pestävä ilman huuhteluainetta. Kuoritakeille on omaakin pesuainetta, mutta takkien pesuun ylipäätään kannattaa käyttää nestemäistä pesuainetta (esim. urheiluvaatteille tarkoitettua). Villakangastakeista pyyhitään mahdolliset tahrat pois, jonka jälkeen ne harjataan ja ripustetaan tukevalle hengarille säilytyspussiin tai -kaappiin. Villakangastakkia kannattaa tuulettaa usein myös talven aikana.

Photo by Anton on Unsplash

Sauna ja kylpyhuone

Näin sujuu saunan lasioven puhdistus ja varsinkin sen jälkeinen puhtaana pitäminen! Kalkkitahrat lasiovesta lähtevät happamalla pesuaineella, itse olen kokeillut kaikkea sitruunanpuolikkaasta etikkaan ja erilaisiin pesuaineisiin. Viimeeksi pesin lasioven taikasienellä ja sen jälkeen suojasin lasioven autotallista tutulla aineella. Turtle waxin 5 sateesta lasipinnoitetta olen käyttänyt autoni tuulilasiin, mutta nyt sillä on suojattu saunan lasiovikin. Varsinaisesta puhdistamisesta on nyt viikkoja ja lasipinta on edelleen kirkas ja tahraton.

Kun suihkun luota on kaakelit pesty ja puunattu, kannattaa jossain lähettyvillä pitää suurta mikrokuitupyyhettä, jolla sipaista pintoja kuivaksi pesun jälkeen. Näin seuraava siivouskerta siirtyy kauemmas, kun pinnat pysyvät puhtaampina.

Keittiö

Keittiötä kannattaa siistiä joka ilta ennen nukkumaan menoa, jollet ole luonnostasi tiptop-ihminen, jonka keittiö on moitteettomassa kunnossa aamusta iltaan. Tiskikoneen tyhjennys, pöytäpintojen pyyhintä, roskien vienti jne. kannattaa tehdä ennen nukkumaan menoa.

Uunin luukun puhdistaminen voi sujua helposti kovan hankaamisen sijaan. Luukun sisäpuolen lasipinta tulee käytettäessä usein sotkuiseksi, vaikkei sille mitään tiputtaisikaan. Tämä siivousniksi kannattaa tehdä iltaisin, jolloin voit jättää uuninluukun auki. Ripottele esimerkiksi siivilän läpi luukulle ruokasoodaa tasaisen kerroksen verran. Suihkuta vesipullolla vettä kevyesti ruokasoodan päälle. Pyyhi aamulla ja ihastele puhdasta luukkua.

Olohuone

Lapsiperheissä tahrat varsinkin kangassohvassa ovat tuttuja. Tekstiilipesureita saa nykyisin melko edullisesti vuokralle, joten pesu kannattaa toisinaan tehdä. Irrotettavat päälliset toki helpottavat asiaa entisestään.

Koiratalouksissa matot saattavat ruveta tuoksahtamaan koiralle. Ruokasoodan toimii matollakin: ripottele sitä tasaisesti matolle, anna vaikuttaa ja imuroi pois.

Huonekasvien mullat vaihdetaan yleensä kevättalvella, helmi-maaliskuussa. Tuolloin on hyvä pyyhkiä kukkapöydät ja amppelit perusteellisemmin.

Kirjahylly on välillä hyvä käydä sillä silmällä läpi ja vähintäänkin pölyttää. Jollei tavoitteenasi ole kerätä mahdollisimman suurta kotikirjastoa, poista välillä vanhoja kirjoja – varsinkin jos mielelläsi ostat uusia.


Lataa tästä A4-kokoinen siivousbingo, ole hyvä!


Älä ota sressiä siivousbingosta. Hyvän kodin, tai elämän, mittari ei ole se onko nämä kaikki tehty ja onko koti jatkuvasti tiptop-kunnossa. Jos rakastaa siivousta ja rentoutuu sen parissa, niin mikä jottei. Mutta mikäli elämässä on paljon harrastuksia, opiskelu- ja työkiireitä, tai mitä tahansa haasteita niin se riittää, että on edes jotenkuten siistiä. Siisteyden rajat määrittelee teidän perhe, ei kukaan ulkopuolinen.

You Might Also Like


1 Comment

  1. Anja

    Vitsit miten ihana idea onkaan tämä siivousbingo, tämän idean voisin kyllä tyttärelleni välittää. Nyt onkin tullut tehtyä kovasti hommia yhden asunnon raivauksen eteen. Meillä on sellainen surkea tilanne, että appiukon kuolinpesän tyhjennys on käsillä.


Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.