Blog

Welcome to my blog

Olo

Luovuus vaatii laiskuutta, 2/2

luovuusvaatiilaiskuutta2

Sigmund Freud (1856-1939) oli aikanaan arvostettu mutta kiistanalainen praktikko. Mies onnistui herättämään ehkä suurinta närää väittäessään ettei ihminen olekaan herra omassa ruumiissaan. Freudin mukaan ihmisen psyykkistä tasapainoa uhkaavat sisäiset hallitsemattomat voimat, joita kannamme mukanamme varhaislapsuudesta lähtien. Sisäisillä voimilla Freud viittasi tiedostamattomaan mielen osaan. Puhetta ’piilotajunnasta’ pidettiin 1900-luvun alussa aivan liian uskonvaraisena. Tuohon asti oli totuttu, että mikäli ihmistä joku tai jokin uhkasi, tuli  tuo vainolainen ehdottomasti ihmiskehon ulkopuolelta. Tätä nykyä valtaosa psykologeista puhuu jo luontevasti ihmistajunnan kaksitasoisuudesta: tajunta – alitajunta.

Freudin selitys sille, miksi luovat ihmiset ovat luovempia kuin me, johtui meistä itsestämme. Me ’tavalliset tallaajat’ näemme kosolti vaivaa torjuaksemme omasta tiedostamattomuudestamme esiin kumpuavia ideoita. Pelkäämme siis nähdä asioita toisin! Luova ihminen on se, jolla näitä estoja ei ole. Freud väittikin, että mitä rohkeammin ihminen antautuu tiedostamattomasta vääjäämättä kumpuaville ideoille, sitä korkeampaan luovuuteen hän töissään yltää.

Sattuma

Kaikilla on kokemusta sattumista, onnenkantamoisista. Vai ovatko ne sitä sittenkään? Kuvitellaan että olet työssäsi vastatuulessa yrittäessäsi ratkaista jotain ongelmaa, homma on jo venynyt pidemmäksi kuin alunperin oli tarkoitus ja pomo huohottaa niskaan. Ja yht’äkkiä saat idean, ”puuttuvan palasen”, ja vieläpä aivan odottamattomalta suunnalta! Istuit työkaverin kanssa kahvitauolla ja työkaveri tokaisi jotain puolihuolimatonta, joka ei liittynyt aiheeseen millään tavalla. Alitajuntasi on puurtanut tietämättäsi ongelman parissa ja siitä on seurannut vuorostaan tietoisuuteen vähän kerrassaan painetta, ’jännitettä’, jonka ohjaamana ratkaisu on vapahdus mieltä kalvavaan ongelmaan. Kiehtovaa on se, ettemme tiedä, mikä on se tekijä, ärsyke tai virike, joka ”valon” lopulta sytyttää.

Kun pohdimme ratkaisua johonkin ongelmaa ja mielen kaaos alkaa osoittaa ensimmäisiä  merkkejä jäsentyneisyydestä ja tyydyttävä ratkaisu löytyy, saattaa käsitys itse prosessista olla hyvin jäsentymätön. Mitä tapahtuikaan? Kun ratkaisu vihdoin syntyy unen horteessa, pitkällä lenkillä tai aamu-uinnilla, ei ihminen osaa sitä selittää.

Oikea ratkaisu on usein myös ”kaunis”. Kauneuden kokemus on yhtymäkohta monen tutkijan kohdalla. Einsteinin suhteellisuusteorian yhdeksi todenperäisyyden vakuudeksi mainittiin aikanaan juuri kauneus, sopusuhtaisuus.

Ideoiden on sovittava harmonisesti yhteen kuten värien ja sanojen. Meillä kaikilla on sisäsyntyinen tarve kauneuden kokemiseen. Se löytyy niin tutkijoilta ja matemaatikoilta kuin timpureilta ja insinööreiltäkin; sopusuhtaisilta näyttävät sillat tai maisemaan istuvat talot tuntuvat jotenkin ”oikeilta”.

Luovuuden kasvualusta

Moni sanoo maailman suurkaupunkeja elämän makuisiksi ja viihtyisiksi kaupungeiksi. Mitä niissä on enemmän? Monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta. Yhdysvaltojen kaupungeista parhaiten on menestyneet ne, jotka ovat avoimin mielin toivottaneeet asujaimistoihinsa tervetulleiksi erilaisia ihmisiä erilaisine ajatuksineen. Tutkijat ovat osoittaneet, että monikulttuurinen ympäristö saattaa sinällään lisätä esimerkiksi asujiensa stressiä, mutta se myös pakottaa ihmiset toimimaan ”toisin”, ajattelemaan eri tavoin. Voidaksemme täysin hyötyä ympärillämme vallitsevien ajatusten säihkeestä, meidän olisi riivittävä ennakkoluulojamme.

Luovuus ilmenee erilaisuudessa. Kyse on oikeasta asenteesta. Jos on tottunut antamaan piupaut erilaiselle ja uudelle tavalle katsella elämää ja maailmaa ympärillään, tulee samalla antaneeksi palttua luovuudelle.

Luovuuden tie vaihtoehtoisena tienä näyttää usein vaikeasti edettävältä, jokseenkin utuiselta. Kun kuulemme todella uudenlaisen, vaikkapa oman arjen järjestämiseen liittyvän ajatuksen, saatamme ensin ilahtua asiasta. Hetken kuluttua huomaamme pohtivamme hieman otsa kurtussa: Hmm, koskeeko tämä todella minuakin? Olemme siis valmiit myöntämään uuden näkökulman, mutta jos ei mentäisi pidemmälle kuitenkaan – siis ei mitään oman toiminnan ryhtiliikettä tällä kertaa. Ajatuksen toteuttaminen omassa elämässä oikeasti edellyttäisi ryhtymistä, astumista tuntemattomalle maaperälle. Uuden tiedon tai hyvin erilaisen toimintatavan omaksuminen on vaikeaa jo yhdele ihmiselle, joten se on takuuvarmasti mutkallisempaa kokonaisessa organisaatiossa. Käytännössä uusi ajattelutapa kariutuu, koska se järkyttää niitä arvo- ja valtajärjestelmiä, jotka ”meillä on nähkääs aina koettu perinteisiksi” ja jotenkin turvallisiksi. Kyllähän te tiedätte: meillä on aina tehty näin.

Meillä suomalaisilla on identiteettiimme monimutkaisella tavalla kietoutunut portinvartijamentaliteetti – myös suhteessa poikkeaviin tapoihin hahmottaa todellisuutta. Joten suhteemme kaikkea erilaisuutta, vaikkapa erilaisia kansallisuuksia, kohtaan on edelleen ongelmallinen. Olemme tottuneet siihen, että työmoraali on korkea vain Suomessa ja että laadukkaita tuotteita tehdään vain Suomessa. Laatua ja kurinalaisuutta löytyy kuitenkin muualtakin, kuten on pitkään tiedetty. Eikä laatua, saatika kurinalaisuutta, tunnu aina edes löytyvän Suomesta. Sama näkyy myös suhteessamme maahanmuuttajiin. Maassamme on eteviä muualta tulleita korkeakoulutettuja ammattilaisia, joita emme ole oppineet kohtelemaan luontevasti. Sen sijaan voisimme suhtautua heihin vähintäänkin tulevina suomalaisina, näkökulmien avartajina ja ihastuttavan erilaisina ajattelijoina.

Putkiaivot

Me ihmiset olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia, me täällä länsimaissa olemme samanlaisempia kuin uskommekaan. Samankaltaistuminen alkaa jo lapsuudessa, vähintään esikoulussa. Koulu vääjäämättä samankaltaistaa ajatteluamme, arvojamme ja asenteitamme. Muutakin yhdenmukaistumista toki on, esimerkiksi viihde. Suomalainen peruskoulu istuttaa lapsiamme koulun penkillä kaikkiaan noin 10 000 tuntia. Entäpä kuinka paljon suomalaisteini on viettänyt ruutuaikaa (televisio, videot, pelikonsolit jne) peruskoulun loppuun menssä? Ruhtinaalliset 15 000 tuntia. Televisio, internet, sosiaalinen media – tuo kaikki samankaltaistaa.  Olemme siis lähtökohtaisesti valmiita hyväksymään tai hylkäämään hyvin samanlaisia ajatuksia, aatteita ja ideoita. Vastaavasti, kun joku uusi idea näytää liian poikkeavalta ja liian erilaiselta, olemme välittömästi äänestämässä sitä nurin. ”Ei, eihän kukaan järkevä voi ajatella noin.”

On aika ymmärrettävää, että todellisten työelämämuutosten aikaansaaminen on toisinaan melkein mahdotonta. Sille on oma termikin, muutosvastarinta. Työyhteisön toimintaa koskevissa muutoksista löytyy yleensä aina kaksi erilaista rintamaa: rationaalinen (tieto) ja irrationaalinen (tunteet). Lähes kaikki ’muutossodat’ hävitään jälkimmäisellä rintamalla. Kyseessä on siis muutoksen herättämien negatiivisten tunteiden käsittely. Muutosvastarinnan syy ei välttämättä ole henkilöstön ’väärä asenne’ eikä ’uusien ajatusten periaatteellinen vastustus’ vaan tunteet.

Miksi vastustamme muutosta niin kovasti, vaikka meillä on tietoa ja vaikkapa idean tai ajattelutavan perustelutkin näyttävät konkreettisten esimerkkien valossa täysin vastaansanomattomalta? Siksi, että rakastamme ihanaa vanhaa rauhaa. Toisin sanoen, pelkäämme uutta ideaa, joka voi tehdä elämästämme jotenkin liian erilaista.

Suvaitsemattomuutemme kanssa käsi kädessä näyttäisi kulkevan myös tieto. Mitä enemmän tietoa meillä on, sitä suurempia asiantuntijoita tunnemme olevamme, sitä rajoittuneemmiksi ajattelijoiksi muutumme. Aina näin ei ole, mutta valitettavan usein. Vuosien, kenties vuosikymmenten, toiminta jollain tietyllä alalla perehdyttää meidät vallitsevaan kulttuuriin. Ja kun aistejamme ruokkiva reaalimaailma on tietyllä tavalla muotoutunut, myös tietoisuutemme alkaa vähin erin muovautua samoihin äärellisiin, varsin sovinnaisiin mittoihin. Mies, joka on käytellyt elämänsä vasaraa, näkee kaikkialla vain nauloja. Tälläisen ihmismielen mekaniikan takia nimenomaan lapsia sanotaan luoviksi, ennakkoluuloista vapaiksi.

Idean puntarointi

Yksi hyvä tapa arvioida luovaksi epäiltyä ideaa on tutkailla sen synnyttämiä reaktioita. Jos idea ei vähimmässäkään määräin kohtaa vastarintaa, se voi olla merkki tavanomaisuudesta tai jopa tylsyydestä. Jos se sen sijaan herättää välittömiä tunteita vaikkapa kolmessa kaverissa neljästä, siinä voi todella olla ainesta.

Entäpä millaiset ensireaktiot ovat suotavimpia: positiiviset vai negatiiviset? Positiivinen vastaanotto ei tietenkään ole pahasta, mutta todella hyvään ideaan saattaa kytkeytyä äärimmäisen monenlaisia reaktioita. Tunnepitoiset ilmaukset ovat merkki siitä, että idea liikauttaa.

Toinen käypä keino on puntaroida idean mahdollisesti tarjoamaa hyötyä tai mielihyvää. Työelämässä kehitysideoissa usein arvioidaan niiden tuottamaa ajan tai rahan säästöä. Luova ideointi voidaan yhtä hyvin liittää vapaa-aikaan tai harrastuksiin, tai jos töistä haluaa puhua, nimenomaan kotitöistä.

On melko todennäköistä, että ’kodin organisaattoria’ – ammattijärjestäjää – on alunperin pidetty pähkähulluna ideana. Mutta kuinka on käynyt? Enää sille ei naura monikaan, vaan yllättävän useat kiireisten perheiden vanhemmat ovat valmiita maksamaan moisesta palvelusta. He maksavat saadakseen kaipaamaansa harmoniaa elämäänsä.

Idean kehittelyyn liittyy myös tieto tai taito, valtaosa esimerkiksi uusista liikeideoista rakentuu omaan kokemukseen ja asiantuntemukseen. Idean kehittelyn kannalta suorastaan elintärkeää on, että olemme palavasti innostuneita asiasta. Vain oman innostuksemme kaiutta saamme muutkin ottamaan ajatuksen todesta. Vastaavasti, jos innostuksemme laantuu, idea unohtuu ja hanke kaatuu.

luovuusvaatiilaiskuuttaB

Käännä ajatukset nurin

Ideointiin ja luovuuteen liitetty tekniikka on asioiden nurin kääntäminen ja uudelleen yhdistely. Tämä tekniikka on sukua uudelle näkökulmalle. Ellei ongelmasi suostu nöyrtymään, pyöräytä se toiseen asentoon. Hanki toinen katsantokulma.

Usein ongelmamme on se, ettemme jaksa, viitsi tai uskalla toimia ja nähdä asioita uusin silmin. Varsin usein on niinkin, ettei meillä tunnu olevan aikaa ’moiseen humpuukiin’. Kuljetko aina samaa reittiä töihin tai teetkö aamutoimet joka päivä samoin? Rutiinit luovat turvaa – mutta toisto tappaa. Toisto on hyväksi vain tiettyyn pisteeseen asti. Tietyn rajan ylitettyään toisto turruttaa, jarruttaa ja estää uusien ajatusten synnyn. Mitäpä siis, jos tekisit kokeeksi poikkeuksen? Vaihdat aamupalajogurtin kaurapuuroon tai ajat vaihteeksi toista reittiä töihin?

Sekasotku – uhka vai mahdollisuus?

Monella on käsitys, että luovuus ja boheemius liitetään tietynlaiseen kaaoksessa elämiseenm jopa kaaoksen aikaansaamiseen. Pikkutarkkuutta (kynät suorassa, näyttö puhtaana, paperit ojennuksessa) ei useinkaan liitetään luovuuteen, pikemminkin tylsyyteen.

Columbian yliopiston professori Eric Abrahamsonin ja tiedetoimittaja David H. Freemannin mukaan kohtuullisen epäjärjestelmälliset ihmiset – sekä organisaatiot- ovat osoittautuneet tehokkaammiksi, joustavimmiksi ja ylipäätään toimivimmiksi kuin tiukkapipoisuuteen saakka järjestelmälliset. Sotku ei suinkaan aina ole järjestyksen puuttumista, pikemminkin se kielii erilaisesta tavasta tehdä ja hahmottaa asioita. Suhteemme ympäristön järjestykseen kuitenkin hyvin henkilökohtainen juttu – vaikka yhtä ei häiritse epäjärjestys, niin toiset kaipaavat vain pysty- ja vaakasuoria linjoja näköpiiriinsä. Mikäli on taipuvainen kaoottisuuteen, saattaa silti olla jokin kohde (esimerkiksi työpöydän laatikosto) jonka järjestelmällisyyden kokee hyvin tärkeäksi. Tällöin on pyrkimys hallita ympäristöä ja sen ajoittaista kaoottisuutta edes osittain.

Kokemus ympäristön sekaisuudesta on tavallaan sukua keskeneräisyydelle. Sekaisuutta luovien ihmisten on väitetty sietävän myös ’keskeneräisyyttä’ paremmin. Kirjailija Mika Waltari saattoi iltaisin jättää tarinassa seikkailevan henkilön vuorosanat jopa kesken, siitä oli paljon vaivattomampi jatkaa seuraavana aamuna sen sijaan että yritti loihtia päähänsä jotain uutta kirjoitettavaa.

Kiireetön ehtii nähdä

Kiihtynyt maailmanmeno näkyy yhtä lailla työssä kuin vapaa-aikana. Kun ihmisiä on haastateltu elämäntapatutkimuksissa, he ovat yksimielisesti sanoneet: kiire on lisääntynyt. Nämä merkit ovat oireellisia luovuuden takia, sillä elinkelpoiset uudet ajatukset kaipaavat syntyäkseen aikaa, hidasta aikaa. On lukuisia työelämätutkimuksia, jotka sanomallaan tukevat väitteitä kiireen lisääntymisestä, hallinnan tunteen heikkenemisestä, työn laadun huononemisesta, virheilmoitusten määrän kasvusta, työperäisen stressin ja uupumuksen sekä yleisen tyytymättömyyden lisääntymisestä.

Tämän hetken ehkä lainatuin luovuustutkija Mihály Csikszentmihályi on viitannut haastattelemiinsa kuvataiteilijoihin, jotka yksimielisesti kiistävät, että maalari voisi saadaan aikaan luovia tuotoksia ilman katselua, katselua ja katselua.  Kirjailija tuskinpa saa aikaan elinvoimaista ja korkeatasoista tekstiä ilman, että on lukenut, lukenut ja lukenut. Mutta miten voi katsella, katsella ja katsella tai lukea, lukea ja lukea, ellei siihen ole aikaa, ellei ole koskaan aikaa pysähtyä? Kun etenee kiireettä, ehtii tarkkailemaan ympäristöään aivan toisin ja toisenlaisella tarkkuudella kuin viilettäessään takki auki läpi elämänsä. Kysymys on myös laajemmasta asiasta kuin uuden luomisesta ja luovuudesta. Kysymys on elämän laadusta ja sisällöstä ylipäätään.

(Lähde: Juha T. Hakala: Luova laiskuus – anna ideoille siivet)

Luovuus vaatii laiskuutta 1/2

You Might Also Like


Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.