Blog

”Kun ulkoiset muutokset tapahtuvat nopeammin kuin sisäiset, on loppu lähellä”

Kehitys on ollut nopeaa. Ei ole vielä montaa vuotta siitä, kun tavallinen pulliainen ei olisi voinut kuvitellakaan älypuhelimien tuomia mahdollisuuksia. Sähköposti on mullistanut työelämää ja kaikkien täytyy suoriutua tehtävistä nopeammin ja paremmin.

Normaali viikoittainen työaika on 40 tuntia, josta menee noin nelisen tuntia syömisiin. Loput 36 tuntia jää ”työhön”. Vai jääkö? Työtutkijat väittävät, että yhden luetun (siis luetun, ei vastatun) sähköpostin aiheuttama työn keskeytys on on nelisen minuuttia. Jos päivittäin lukee vaikkapa 30 meiliä, se tarkoittaa kaksi tuntia päivässä ja 10 tuntia viikossa pelkkää sähköpostien availua. Puhumattakaan, mikäli vastaa sähköposteihin.

Tietotyötä tekevät istuvat koneensa ääressä siirtelemässä, muokkaamassa ja varastoimassa tietoa. Arvioiden mukaan tälläinen työntekijä käyttää päivässä 2 tuntia ja 15 minuuttia tarkoitukseensa sopivan tiedon hakemiseen.

Tämä  ja sähköpostit tekevät yhdessä 4 tuntia ja 15 minuuttia päivässä. Sitten on vielä kokoukset, puhelimessa istuminen ja muu pakollinen sälä (lomakkeet, sähköiset järjestelmät, työaikaseuranta ja muu). Mitä jää jäljelle? Aivan, mitättömän vähän aikaa jonkin todella hyödyllisen asian tekemiseen. Ja kenen työteho pysyy kunnossa kaiken diipadaapan jälkeen? Kuka kykenee luovuuteen työpäivässä olevan silpun keskellä?

Luovuus tarvitsee turvallisuutta

Maslowin tarvehierarkian mukaan ihmisen fyysiset tarpeet (ruoka, vesi, lämpö, lepo), turvallisuuden tarpeet (vakaus, varmuus, huolettomuus), yhteenkuuluvuuuden tarpeet (ystävät, perhe, rakkaus) ja arvostamisen tarpeet (saavutukset, taidot, hyväksyntä) on oltava kunnossa ennen kuin itsensä toteuttamisen tarve voi toteutua. Luovuus ja kyky keksiä, itseään toteuttava ja uutta luova ihminen,  ovat Maslowin kuvion huipulla. Jotta ihminen voi luoda uutta, pitää hänen elämänsä perustavimmat asiat olla kunnossa.

Tästä syystä luovuus ei kuki matalasuhdanteissa. Kun yritykset irtisanovat tai lomauttavat ja muuta varmaa ei ole kuin työpaikkojen epävarmuus loppuu työntekijöiden luovuus. Kun asuntovelallinen insinööri saa käteensä lomautuslapun toteaa hän ”Tärkeintä on, että selvitään jotenkin ja saadaan noi lainojen lyhennykset hoidettua.” Ja on oikeassa, se on tärkeysjärjestys nyt. Luovuus tarvitsee suotuisat olosuhteet, jota epävarmuus ei ole.

Luova ihminen ei erotu väkijoukosta

Amerikkalaispsykologit ovat tutkineet sitä minkälainen ihminen on luova ja viritelleet luovuustestejä. Tehtävä on ollut haastava, sillä itse luovuudesta on hankala saada otetta. Jo sana ’luovuus’ on melko lailla hämärä ja jotenkin epämääräinen. Monien luovuustestien jälkeen todettiin, että ihmisten maailmaa sävytti keskenkertaisuus. Mutta kun testattavien ihmisten määrää kasvatettiin hyvin suureksi alkoi syntyä eroja. Joukossa alkoi erottua ne kummalliset tyypit, jotka eivät näyttäneet itsekään olevan tietoisia omasta luovuudestaan. Kekseliäimmissä kansalaissa ei ole mitään ulkoisia merkkejä tai piirteitä, joiden avulla he erottuvat muista. He vain pystyvät tuottamaan poikkeavia ratkaisuja annettuihin tehtäviin.

Vähin erin myös käsitys itse luovuudesta on selkiytynyt. Testien edetessä todettiin, että luovuus on syytä pitää erillään toisesta tärkeänä pidetystä ominaisuudesta, nimittäin älykkyydestä. Ihminen saattoi olla oikea ideasampo olematta erityisen älykäs. Vastaavasti, korkea älykkyysosamäärä ei ollut merkki luovuudesta.

Tutkijat ovat voineet väljästi osoittaa, että luova ihminen on useimmiten avoin, epäsovinnainen, hyvällä itsetunnolla varustettu, motivoitunut, kunnianhimoinen, itsensä hallitseva ja samalla impulsiivinen – on kuitenkin muistettava painottaa sanaa ’useimmiten’. Voimme nimittäin olla kaikkea tätä olematta silti erityisen luovia millään elämänalueilla.

Ehkä yleisimmin viitataan kuitenkin kykyyn ja rohkeuteen luoda uutta. Kun tähän kuvaan lisätäään omat kokemuksemme arkipäivän luovuudesta, kielellisestä sukkeluudesta, varjoisien kujien kekseliäisyydestä ja runsaan mielikuvituksen nokkelasta käytöstä, ei ole ihme että näkemyksemme luovuudesta on niinkin monenkirjava kuin se on.

Luppoaika

Kun omien alojensa huipuilta on kysytty ideoiden tavoittamisesta ja ajatusten kehittelystä on vastauksena ollut ’ei pidä hätäillä’. Moni nobelisti on viestittänyt kuinka ajatusten ja ideoiden pitää antaa marinoitua ja kypsyä hiljalleen, jotta ne voiva tulla myöhemmin esille jalostuneempina. Moni on painottanut alitajunnan kuuntelemista ja korostanut oikean mielentilan ja rentoutumisen merkitystä. Oivallus tai idea tulee, kunhan ensin kykenee irrottautumaan arjen paineista, jopa kokonaan unohtamaan työhuolet. Kaikille huippututkijoille irrottautumisen tapa ei suinkaan ole matkustelu tai lenkkipolku, vaan sen saattaa tarjota vaikkapa taide tai säännölinen aamu-uinti.

Kun tuotteliasta, mutta vähintään yhtä omaperäistä kirjailijaa Charles Bukowskia (1920-1994) pyydettiin eräässä haastattelussa kertomaan mistä hän luovuutensa saa, hän vastasi ” Makaillaan vaan sängyssä ja katsellaan kattoon. Tämä on todella tärkeä juttu…olla tekemättä yhtään mitään. Ilman sitä, että on pitkiä aikoja tekemättä mitään, menettää kaiken.”

Voidaksemme lisätä hyvinvointiamme ja voidaksemme lisätä luovuuttamme tarvitsemme paitsi työelämän myös oman elämäntapamme vakavaa arviointia. On monia asioita, joita sietää pohtia. Ensimmäinen niistä on kiire, jatkuva aikapula. Pakonomainen eteenpäin rientäminen ja kiire näivertää sisintämme, lamaannuttaen samalla kykymme luoda uutta ja innostuksen. Kiire on pääosin oma aikaansaannoksemme, pään sisään jumiutunut tunne. Jatkuvana tunnetilana kiire synnyttää pitkäkestoisen stressin, joka on myös muulla tavoin turmiollista – eikä vähiten aivoillemme.

Puolalaissyntyinen sosiologi Zygmunt Bauman (s.1925) on kiteyttänyt asian hyvin: kyvyttömyys pysähtyä on kiistatta yksi nykyisen yhteiskunnan omimmista piirteistä. Harva meistä pystyy olemaan ’tekemättä yhtään mitään’ kuten Bukowski, mutta pysähtymisen taitoa voi opetella. Moni pingottaa 24/7 ja jopa lomansa, nujertaen siinä sivussa luovuutensa. Mistä löytää luovuuden edellyttämät suvantokohdat? Eivätkö viikonloput voisi olla niitä, ja tietysti lomat kunhan suostumme ymmärtämään loman merkityksen oikein? Kukaan meistä ei voi olla jatkuvasti tehokas, jatkuvasti aikaansaava ilman taukoa. Opetellaan rentoutumaan. Rentoutuneessa mielessä syntyy suuremmalla varmuudella juolahduksia, jotka olisivat normaalissa tilassa lähestulkoon mahdottomia.

Anna hautua

Ranskalaismatemaatikko Henri Poincaré (1854-1912) melkein keksi suhteellisuusteorian, mutta Albert Einstein oli kuitenkin asialla himpun verran aikaisemmin. Poincaré lukeutui oman aikansa suuriin matemaatikkoihin, joka käytti paljon tarmoaan pohtiessaan omia työtapojaan. Hän(kin) tunnisti työskentelyssään taukojen tärkeyden, sillä tauot takaavat että tietoista ajatteluamme seuraa vähintään yhtä tärkeä alitajuinen työvaihe. Sen jälkeen seuraa tietoisen ajattelun vaihe, alitajuinen vaihe – ja lopulta ratkaisun löytäminen, ehkäpä pitkänkin ajan päästä.

Poincaré myös varoitteli liian päämäärähakuisesta työskentelystä, hänen mukaansa liian päämäärähakuinen ihminen tuppaa tuijottamaan niin tiukasti omaa tavoitettaan, ettei hänellä riitä lainkaan silmiä muualle. Asiaan keskittyminen on hyvä asia, mutta paljon varmemmin liiallinen päämäärähakuisuus on virhe, ehdottomasti. Yhteen paikkaan tuijottelu nujertaa kaikki erilaiset, luovat ja hyvinkin hedelmälliset ratkaisutavat, jotka voisivat ehkä tulle kyseeseen. Luovan prosessin alkuvaiheessa asiaan kuuluu sinne tänne pälyily, estoton luonnostelu ja joskus jopa suoranainen haaveilu.

Tämän allekirjoittavat lukuisat luovien alojen ammattilaiset. Esimerkiksi suunnittelutyön tekijät (arkkitehdit, graafikot, tuotesuunnittelijat) varovat tietoisesti piirtämästä ensimmäisiä oivalluksiaan konkreettiseen muotoon liian varhaisessa suunnittelun vaiheessa. Pitkälle visualisoidut muodot lukitsevat ajattelua harmillisella tavalla. Lukkiutuneen ajattelun kahleista on myöhemmin hyvin työlästä ravistautua irti.

(Lähde: Juha T. Hakala: Luova laiskuus – anna ideoille siivet)

Luovuus vaatii laiskuutta 2/2