Blog

Welcome to my blog

Olo

Ensikosketus lumikenkäilyyn

Vuokrasin tammikuussa lumikengät lähialueen yrittäjältä. Aurinkoiset pakkaspäivät houkuttelivat ulkoilemaan, mutta viereiselle järvenjäälle ehti satamaan muutamassa päivässä lunta niin, että normikävely olisi ollut pelkkää hikistä tarpomista. Lappeenranta ja järvet sen ympärillä ovat mainioita lumikenkäilyyn, varsinkin nyt talvella 2022 kun pakkasta ja jäätä on riittänyt.

Kävi niin hyvä tuuri, että sain lumikengät kotiin toimitettuna, sillä vuokraajana toimiva luontoyrittäjä oli ajelemassa kotimme ohi joka tapauksessa. Sain kadunvarressa pikakurssin lumikenkien säätöihin. Pakkasimme lasten kanssa eväät, kaasupolttimen ja kahvipannun sekä nipullisen halkoja reppuihin ja suuntasimme lähirantaan sauvat ja lumikengät kainalossa.

Lumikenkäilyä tammikuussa.

Olin jo kotona säätänyt lumikengät kenkiin sopiviksi, joten rannassa jäi säädettäväksi enää sopiva nilkkaremmin tiukkuus. Remmissä olevalla räikällä tuon kireyden sääti helposti -15 asteen pakkasesta huolimatta. Lumikenkäily itsessään oli hyvinkin helppoa; jos osaa kävellä, osaa lumikenkäillä. Sauvat olivat kuitenkin mukava lisä tasapainon pitoon, vaikka tasaisella järvenjäällä lumikenkäilimmekin.

Lumikenkäillessä ei ole syytä kävellä jalat levällään, vaan mahdollisimman normaalisti. Jalkaa joutuu ehkä kuitenkin nostamaan vähän normaalia enemmän, olin ainakin itse huomaavinani lumikenkäilyn käyvän lonkankoukistajiin. Lumikenkiä on erilaisia ja monet niistä sopivat myös kiipeämiseen, jolloin kantaraudan saa lukittua niin ettei lumikenkä läpsy.

Tällä ensimmäisellä kerralla lumikenkäilimme lähisaareen makkaranpaistoon ja kaakaon keittoon. Yleisellä laavulla oli paljon ulkoilijoita liikkeellä. Nuotiossa oli jo tulet, joten lapset saivat makkarat kärvennettyä, talvikaasuni kesti lumihangessa veden kiehauttamisen ajan jotta saatiin kuumat kaakaot ja uutta lunta oli rantakallioilla niin paljon, ettei perässä vedetyistä Stiga-liukureista ollut mitään iloa. Lumikenkäily oli kuitenkin niin mukava tapa nauttia talvisesta luonnosta, että voisin mainiosti lähteä pidemmällekin kävelylle lähisaarille. Kesällä tarkempaa tutkimista häiritsivät hyttyset, mutta nyt niistäkään ei olisi haittaa.

Retkisaimaalta vuokraamieni lumikenkien mukana tulivat myös sauvat.

Lumikengät vuokrasin Retkisaimaalta, joka on Taipalsaarella toimiva luontoyritys. Varaus hoitui näppärästi viestillä ja maksu pankkikortilla.

Lumikenkäillä voi missä vain, mutta talvinen Lappeenranta tarjoaa montakin hyvää paikkaa lumikenkäilyyn: keskustan kupeesta kaupunginlahdelta voi lumikenkäillä vaikkapa Karhusaareen (lauantaisin ko 10-14 voi hiekkalinnan luota vuokrata lumikenkiä), melko lähellä kaupunkia on myös Hämmäauteensuo pitkospuineen jne.

You Might Also Like


Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.