Listaan tähän edullisia vinkkejä viikonlopun viettoon, näiden asioiden tekeminen viikonloppuna ei juurikaan kurita rahapussia. Viikonlopun, mikäli juuri se sisältää viikon vapaapäivät, on tarkoitus olla lepoa ja palautumista varten. Tekemättömien töiden listaaminen vapaapäiville ei pidemmän päälle edistä palautumista, joten viikonlopun viettoon on kuuluttava myös rehellistä oleilua ja huilaamista.
Hyvä palautuminen ja riittävä uni on jokaiselle työntekijälle tärkeää, ja viikonlopun vietossa kannattaa palautumiseen kiinnittääkin erityistä huomiota. Lyhyet päiväunet muun tekemisen seassa ovat luksusta, johon ei arkisin välttämättä aika riitä.
Vinkit viikonlopun viettoon
- siivoa kaappeja (ja kuvaa ja laita myyntiin tarpeettomat tavarat – näin viikonloppu muuttuukin tuottavaksi)
- lainaa kirjastosta kasa leffoja, tee kattilassa popcornia ja nauti elokuvista
- lue kirja (vinkkejä vaikka täältä)
- pelaa lautapelejä perheen tai ystävien kanssa
- suunnittele ja toteuta eväsretki
- käy ilmaistapahtumissa toreilla, markkinoilla ja museoissa
- tee puutarhatöitä (kitkemistä, rapsuttelua, lumitöitä yms.)
- neulo tai virkkaa lankavarastoasi tyhjemmäksi
- kuuntele podcasteja
- siivoa sähköpostilaatikkosi ja päivitä ansioluettelosi
- keskity värityskirjaan
- siivoa tietokoneen työpöytä ja roskakori
- tee lista kirjoista/leffoista, jotka haluaisit lukea/katsoa vuoden loppuun mennessä
- kävele luonnossa, ota eväät mukaan
- venyttele ja tee kehonhuoltoa
- kokoa palapeli, mitä suuritöisempi sen parempi
- leivo ja pakasta osa leipomuksista (ja nautiskele herkuista myös myöhemmin)
- Käytä viikonlopustasi yksi päivä kodin järjestämiseen, lue täältä helpot järjestämisvinkit
- Kävele 10 000 askelta päivässä. Koiranomistajilla tämä toteutuu helposti, mutta voit kävellessä ulkoiluttaa myös ystävää tai perheenjäsentä.
Vinkkejä viikonloppuihin riittää! Täältä voit katsoa englanninkielisen videon edullisista tavoista viikonlopun viettoon (Youtube: Tess Wicks/15 no spend weekend ideas).