Blog

Welcome to my blog

Talous

Mihin rahasi kuluvat? Ota avuksi budjettisovellus.

Julkaistuani edellisen postaukseni törmäsin kysymykseen, jota joudun pohtimaan usein itsekin. Mistä säästää, kun kaikki tuntuu menevän? Olen tarpeeksi monta kertaa asiaa kokeillut, ja väitän tilin kuluvan tyhjäksi jollei budjettia ole luotu. Jollet seuraa mihin rahasi kuluvat, ne menevät varmasti kaikki (jollet ole nuuka yksineläjä).

Kulut ruutuvihkoon

Äitini piti kuluseurantaa ruutuvihkossa. Ruuvihkoon oli merkitty sarakkeet asumiselle, ruoalle, autolle ja ties mille muille asioille. Kuukauden lopussa hän laski yhteen paljonko rahaa oli kulunut. En lapsena, enkä vielä nuorena aikuisenakaan, tullut ajatelleeksi kuinka järkevä hän oli raha-asioissa. Emme juurikaan matkustelleet, emmekä hankkineet ensimmäisenä uusimpia kodinkoneita – ei 80- ja 90-luvulla niin tehneet muutkaan, ainakaan omassa kaveripiirissäni.

Pidin aikoinani  ruutuvihkoa minäkin. Säännöllistä se ei ollut, mutta jo kuukauden kulujen seurannalla sai osviittaa siitä, minne rahat menivät. Olen kokeillut myös kevyempää versiota kuluista ja ruutuvihkosta – kirjasin ylös pelkästään ostokset ruokakaupoissa. Se kannatti, sillä heti seuraavassa kuussa supermarketteihin kului vähemmän rahaa.

Olen kokeillut myös excel-taulukkoa kuukauden kulujen selvittämiseen. Huomasin excel-taulukon toimivan itselläni paremmin vuosibudjetin kohdalla kuin päivittäiseen/viikoittaiseen ylöskirjaamiseen. En mielelläni availe joka ilta kotiläppäriäni vietettyäni arkipäivät tietokoneen ääressä.

Tai budjettisovellukseen

Olen törmännyt moniin hyviin budjettisovelluksiin. Osuuspankin Pivo on ensimmäisiä kotimaisia, joista kuulin. Omakohtaista kokemusta minulla ei siitä ole, mutta kuulisin mielelläni kokemuksia siitä.

Jos haluat todella selvittää mihin rahasi kuluvat, haluat saada taloutesi selvemmille vesille ja jaksat paneutua asiaan englanniksi, on YNAB loistava ratkaisu. YNAB on aluksi työteliäs, mutta sen avulla pääset todella käsiksi omaan talouteesi. Suosittelen tätä lämpimästi mikäli haluat kääntää kulutusluotot nollille ja talouden plussan puolelle.

Mukavan yksinkertainen kännykkäsovellus on DailyBudget (saatavana AppStoresta). Tämä budjettisovellus on oma henkilökohtainen suosikkini. Yksinkertaisuudessaan budjettisovellukseen merkitään tulot sekä pakolliset menot, jonka jälkeen se laskee kuinka paljon sinulla on rahaa käytettävissä per päivä. Kun ostat jotain, merkitse se sovellukseen ja se laskee kuinka paljon rahaa on jäljellä sille päivälle.

DailyBudget auttaa myös säästämisessä. Budjettisovelluksessa on ’Big Spendings’-kohta, jossa voit määrittää että rahasi kuluvat myös tulevaisuudessa siintävää merkkipaalua varten. Lomamatka, tärkeän lahjan hankinta tai mikä tahansa – voit sovelluksessa määrittää milloin tuo H-hetki on ja paljonko on siihen mennessä oltava säästetty. DailyBudget laskee paljonko on säästettävä per päivä ja vähentää tämän päivittäisestä budjetistasi – niinpä  rahaa alkaa kertymään säästöön.

Kulutustottumuksesi paljastavat arvosi

Budjettisovelluksen ja ruutuvihkon käyttäminen vaatii määrätietoisuutta sekä halua ottaa vastuu omasta taloudesta. Kun otat selvää mihin rahasi kuluvat saatat saada selville epämiellyttäviäkin asioita itsestäsi. Meillä kaikilla on omat arvomme, joiden mukaan oletamme elävämme, mutta kulutustottumukset saattavat kertoa toista tarinaa. Ehkä oletamme ruokailevamme pitkälti kotiruoalla, mutta kuluseuranta paljastaa einesten ja noutoruoan haukkaavan ison palan kuukauden ruokakuluista? Tai elämme terveellisesti urheillen monta kertaa viikossa, mutta kuluseuranta paljastaa viikonloppuisin käytettävän virvokkeita ja alkoholia enemmän kuin haluaisimme uskoa?

Mikäli valitset säästämisen ylimääräisen kuluttamisen sijaan, on sinun luovuttava jostakin (niin, niistä haluista, joita mainokset luovat). Se, mihin ikinä säästätkään, on oltava merkitykseltään suurempi, kuin asia jonka jätät sen vuoksi ostamatta. Jos pidät uusimpia trendivaatteita suuremmassa arvossa kuin ensi kesäloman ulkomaan matkaa, on säästäminen hankalampaa, kuin asian ollessa päinvastoin.

You Might Also Like


2 Comments

  1. […] asioiden ja numeroiden järjestämisestä taulukkoon. Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että rahan kulumista kannattaa seurata, ja koska aihe on mielestäni tärkeä, jatkan tässä blogipostauksessa samasta […]

  2. […] lapsiperheessä. Olen pitänyt eri keinoin kirjaa oman perheeni menoista, exelöinyt ja käyttänyt sovelluksia. Tosiasiahan on, että asumisen lisäksi ruoka haukkaa ison siivun tuloista. […]


Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.