Blog

Welcome to my blog

Olo

Lukemista syksyksi – kirjavinkkejä pimeille syysilloille

Syksyisin tulee jotenkin vaistonvaraisesti jäätyä enemmän kotiin, varsinkin mikäli säät eivät suosi. Pimeille syysilloille on välillä hankalaa keksiä tekemistä eikä uusia elokuviakaan ilmesty viikoittain, joten parasta on hankkia kunnon kasa lukemista syksyksi. Jos tiedossasi on hyvä dekkareita tai murhamysteereitä, niin jätäthän niistä vinkin kommenttikenttään, sillä hyvät tapaukset kiinnostavat!

”Tiedän mitä siskollesi tapahtui. Se tapahtuu taas.”

Paluu pimeästä on C.J Tudorin toinen kirja ja esikoistaan Liitu-ukkoa huomattavasti parempi. Kansikin kertoo ettei luvassa ole romantiikkaa, ja kirja alkaakin siitä, kun poliisit löytävät kaksi ruumista – äidin ja pojan. Pojan huoneen seinälle on verellä kirjoitettu ’ EI MINUN POIKANI’.

Englanninkielen lehtori Joe Thorne saa kuulla kotikaupungissaan tapahtuneesta tapauksesta, jossa äiti on ensin surmannut poikansa ja sen jälkeen itsensä. Uutinen ajaa Thornen hieman vastentahtoisesti takaisin kotikaupunkiinsa ja muistoihin tulvii vuosikymmenten takaa pikkusisko Annie. Annie, joka katosi, ja kuinka takaisin tuli joku, joka ei ollut Annie.

Arnhillin kylässä muistot ja kaunat haudataan. Suljettu hiilikaivos tuntuu liittyvän vähän kaikkeen ja viimein Joe tajuaa mitä outoa kotikaupungin vanhassa hautausmaassa onkaan – sinne ei ole haudattu yhtäkään lasta.

C.J Tudor : Paluu pimeästä. Wsoy 2019. 432 sivua. Suomennos: Laura Beck.

Ovi lukkoon ja sohvan turvallisimpaan nurkkaan!

Murhia ja jännitystä hämärtyviin iltoihin

Säkenöivät tytöt on herkullinen teos ajassa matkustavasta sarjamurhaajasta. Harper Curtis, joka ei ehkä ole kansalaisista se kaikkein kunnostautunein, päätyy taloon jonka ovi avautuu eri aikoihin. Talon seinällä on muistoesineitä ja Harper kokee viimeinkin saaneensa tehtävän. Hän matkustaa ajasta toiseen ja metsästää tyttöjä, jotka säkenöivät hänen silmissään ja surmaa nämä. Yksi tytöistä, Kirby, jää kuitenkin henkiin ja aikoo löytää surmaajansa. Helppoa se ei ole, sillä Harper matkustaa ajassa 1930-luvulta 1990-luvulle.

Lauren Beukes: Säkenöivät tytöt. Schildts & Söderströms, 2013. 361 sivua. Suomennos: Virpi Vainikainen.


Sumu on islantilaisen kirjailijan Steinar Bragin kirja, jossa painostava tunnelma on käsinkosketeltava. Automatkalla olevat neljä nuorta törmäävät sankassa sumussa talon seinään keskellä ei mitään ja matkan teko tyssää niille sijoilleen. Talossa asuva vanha, mutta salaperäinen, pariskunta lupautuu vastahakoisesti majoittamaan nuoret kunnes auto saadaan korjattua. Sitten seurueen mukana ollut koira häviää, kännykät eivät löydä kenttää takamailla ja tapahtuu muutakin outoa.

Steinar Bragi: Sumu. Like, 2016. 287 sivua. Suomennos: Tuomas Kauko.

Sumu on Bragin kansainvälinen läpimurtonsa, jota on myyty viiteentoista maahan.

Ah, sotaromaanit <3

Lauri Mäkisen 50/50 on loistava sotaromaani. Painotan sanaa loistava. Bonuksena on kirjan hieno foliopainettu kansi, johon viehätyin suuresti.

Kirjassa eletään vuotta 1942, jolloin venäläinen sotakone on tippunut metsän liepeille. Koneesta on silminnäkijöiden mukaan lasketunut neljä desanttia laskuvarjoineen, kolme desanttia tapetaankin taistelussa. Mutta missä on neljäs? Metsästä löytyy mies ja nainen, joista nainen on haavoittunut ja mies alasti ja täynnä tatuointeja ja väittää karanneensa venäläiseltä vankileiriltä. Kumpi näistä on neljäs desantti?

Tykkäsin tästä kirjasta niin kovasti, että laitoin Lauri Mäkiselle viestiä kiittääkseni näin loistavasta kotimaisesta kirjasta. Mäkisen tyyli kirjoittaa on tehnyt minuun suuren vaikutuksen ja suosittelen lämpimästi hänen muitakin kirjojaan.

Lauri Mäkisen 50/50 on loistava sotaromaani, suositelen!

You Might Also Like


Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.