Blog

Welcome to my blog

Järjestäminen

Tulostettava kalenteri / joulukuu 2018

Joulukuun tulostettava kalenteri tulee tässä!

Vuosi 2018 alkaa olla jo loppusuoralla. Mitä merkityksellistä tänä vuonna tapahtui? Entä minkälaisia muistoja jäi tältä kesältä, joka oli kuuma ja aurinkoinen?

Itselläni kesän parhaimpiin muistoihin kuuluvat päiväretket Saimaan rannalle, noin 35 kilometrin ajomatkan päässä olevalle isolle hiekkarannalle. Pakkasimme monena aamupäivänä eväät sekä uimapatjat mukaan ja suuntasimme rannalle päiväksi. Lekottelin aurinkotuolilla, luin kirjaa ja uin välillä. Lapset leikkivät uimapatjojen kanssa ja huilasivat ajoittain rantateltassa Aku Ankkoja lukien ja eväitä napostellen. Vaikka olemme tänä vuonna matkanneet Välimeren rannoillekin auringosta nauttimaan, niin silti nämä Saimaan rannalla vietetyt kesäpäivät ovat voimakkaampi muisto.

Merkityksellisenä koen tämän syksyn, jolloin lisäsin arkeeni liikuntaa. Tavoitteenani oli terveempi minä ja parempi kunto ja ilokseni olen huomannut olevani jo reippaasti hyväkuntoisempi kaikin puolin. Kalenteriini on merkitty useampi liikuntatunti viikossa ja huomaan lähteväni kaikille tunneille innokkaana, ilman velvollisuuden tai pakkopullan makua takaraivossa.

Lataa kalenteri tästä:

tulostettava-kalenteri-joulukuu-2018


Joulun tehtävälista

Joulukuu on ihana ja kamala kuukausi, johon liittyy paljon iloa, mutta myös odotuksia ja toivomuksia niin omalta kuin muidenkin kohdalta. Helpottaakseni jouluun valmistautumista tein joulun tehtävälistan, jonka voi myös tulostaa jääkaapin oveen tai kalenteri väliin.

Joulun tehtävälistan voit ladata alta. Koska kaikkien joulut ovat vähän erilaisia, on tehtävälistassa myös tyhjiä kohtia, jotka voit täyttää juuri teidän jouluun kuuluvilla tehtävillä. Huolehditaan siitä ettei tehtävälista kasva liian pitkäksi, joohan?

Lataa: joulun-tehtavalista


Vuoden 2018 kalenteri-projektini on tässä. Tulostettavien kalentereiden teko on ollut mukavaa säännöllistä toimintaa, mutta myös haastavaa (kuten nyt tämä joulukuu, joka julkaistuu neljä päivää myöhemmin kun mitä marraskuussa lupasin). En ole vielä päättänyt jatkanko samanlaista kalenteriprojektia vuonna 2019, mutta mikäli sinulla on antaa palautetta, niin otan sen mielelläni vastaan.

You Might Also Like


Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.