Blog

Welcome to my blog

Järjestäminen Olo

Facebook tauko – havaintoja sosiaalisen median karsimisesta

Kun kirjoittelu turvapaikanhakijoista yltyi syksyllä 2015 yhä hullummaksi ja hullummaksi päätin pitää taukoa facebookista. Liityin facebookiin vuonna 2007 ja sen käyttö on muuttunut paljon vuosien varrella. Ensimmäiset vuodet facebookissa menivät erilaisten pelien parissa ja keskusteluissa kavereiden seinällä. Facebook-messengerin tultua keskustelut siirtyivät seiniltä pois, pelien tilalle tuli erilaiset meemit ja jotenkin alkoi tuntuna siltä, että vuosien saatossa facebookissa oleminen muuttui hauskasta yhteydenpidosta julistamiseen, paheksumiseen, pätemiseen ja lähinnä keinoihin vaikuttaa toisten mielipiteisiin. Toki joukossa oli myös positiivisia asioita, mutta negatiivisten tuntemusten määrä alkoi lopulta tuntumaan suuremmalta.

Sosiaalisen median käyttö on ollut itselläni facebookin lisäksi myös twitterin, instagrammin, snapchatin sekä satunnaisesti periscopen ja tumblr’n käyttöä.

Kun alkusyksystä asensin kännykkääni Moment-sovelluksen huomasin kuinka paljon kului aikaa älykännykän äärellä. Kännykässäni oli tuolloin facebook-sovellus, jonka avasin useaan kertaan päivän aikana. Vaikken facebookissa pitkiä aikoja kerrallaan viettänytkään kertyi muutaman minuutin mittaisia pätkiä päivän mittaan niin paljon, että iltaisin Moment paljasti minun viettäneen puhelimen äärellä useita tunteja. Suosittelen ehdottomasti Momentia, mikäli ihmettelet mihin aikasi häviää. Raaka totuus saattaa olla hyvinkin herättelevää.

facebook tauko Joten 5 kuukautta sitten, 1.10.2015, kirjoitin statuspäivityksen jossa kerroin lähteväni facebookista ja palaavan mikäli joskus siltä tuntuisi. Asia ei juurikaan herättänyt huomiota kaverilistassani ja hävisin facebookista vähin äänin.

Poistin facebook-sovellukset kännykästäni sekä tabletilta. Olin taukoni pituuden suhteen kuitenkin sen verran epäileväinen, etten suorilta käsin deletoinut tiliäni kokonaan, vaan jätin sen roikkumaan (ilmeisesti vain kirjautumalla tunnuksillani facebookiin pääsisin jälleen tiliini käsiksi).

En kiellä ettenkö olisi ensimmäisinä päivinä potenut vieroitusoireita. Ulkopuolisuuden tunne oli  hyvin vahva, varsinkin kun huomasin ihmisten aloittavan keskusteluja asioista aivan kuin jatkaakseen kohdasta, johon viimeeksi olivat jääneet. Toisin sanoen; kun en ollut facebookissa en tiennyt statuspäivityksistä ja olin siten ’yleisten tiedotteiden’ ulkopuolella. Ihmiset saattoivat puhua omista asioistaan olettaen, että olin jo valmiiksi tietoinen jostakin, jonka he olivat facebookissa omassa statuspäivityksessään kertoneet.

Entä mihin kaikkeen facebookista lähteminen on vaikuttanut?

  • Kännykkäni rauhoittui, kun siinä ei ollut enää facebookin messenger-sovellusta enkä ollut kaverilistan tavoitettavissa. Tärkeistä asioista sain tiedon joko tekstiviestitse tai whatsappin kautta ja on minulle jopa soitettukin.
  • Huomasin piakkoin ketkä kuuluvat oikeasti elämääni. Facebookin kaverilistallani oli hieman yli sata kaveria. Tällä hetkellä voin laskea kahden käden sormilla ne ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä. Olen tilanteeseen tyytyväinen.
  • Toivotusten määrä väheni runsaasti. Ei joulutoivotuksia, menestystä uudelle vuodelle eikä hyvää ystävänpäivää. Syntymäpäivänäni minua onnitteli tekstiviestitse tai whatsappin kautta yhteensä kolme ystävääni, kun aiemmin facebook muistutteli lähestyvästä syntymäpäivästä kaverilistaani ja seinäni oli täynnä tuttujen ja puolituttujen onnitteluja.
  • Oloni on seesteisempi, kun en tunne painetta osallistua lihattomiin/tipattomiin/sokerittomiin/tms kuukausiin eikä minun tarvitse ’väkisin’ seurata uusimpia paheksumisen trendejä.

Kaikkiaan olen ollut tyytyväinen facebook taukooni, joka on venynyt pidemmäksi kuin alunperin aioin. Muussa tapauksessahan olisin jo todennäköisesti palannut. Kaipaan yhä muutamaa suljettua ryhmää, mutta toistaiseksi olen ollut tyytyväisempi näin – kokonaan ilman facebookia.

Olen tehnyt sosiaalisen median karsintaa talven mittaan muutenkin: vähensin twitterin käyttöä, pidän viikkojen taukoja snapchatista, olen asettanut rajoja sen suhteen milloin olen saavutettavissa whatsappissa (8-21).

Twitteriin on facebookin lailla rantautunut paheksumista ja sormella osoittamista, mutta se on pysynyt siedettävissä määrissä. Toisaalta – en koe enää olevani some riippuvainen (kyllä, olin sitä aiemmin) ja osaan sulkea twitterin (sekä telkkarin) ajoissa niinä iltoina, kun televisiosta tulee #a2ilta tai jokin muu voimakkaasti tunteita herättävä ohjelma.

Olen talven aikana vähentänyt tietoisesti myös television katselua, eikä se ole arkipäivisin auki välttämättä ollenkaan.

Onko sosiaalisen median karsiminen lisännyt aikaa?

Eipä juuri. Päivät hurahtavat yhtä nopeasti kuin ennenkin. Mutta olen tänä talvena lukenut kirjoja normaalia enemmän, käytän aikaa ihan pelkkään olemiseen (jonka koen myöskin tärkeänä) ja koen myös keskittymiskykyni parantuneen.

Käytän yhä aikaa tabletin ja kännykän parissa, mutta pyrin käyttämään sen fiksummin. En koe pakottavaa tarvetta tarkistaa kännykästä uusimpia uutisia tai sosiaalisen median päivityksiä.

Milloin kannattaa pitää taukoa facebookista?

Ehdottomasti silloin, kun tauko tuntuu ajankohtaiselta.

Kun ihmettelet mihin ihmeeseen vapaa-aikasi häviää.

Kun kerrot facebookissa kaikki tekemisesi päivän aikana.

Kun arvelet olevasi niin tärkeä, ettei facebook-ryhmäsi jäsenet pärjää ilman sinua.

Kun facebook on aamulla ensimmäinen asia, jonka avaat.

Kun facebook on illalla viimeinen asia, jonka suljet.

 

25.3.2016 Älypuhelimestakin voi pitää taukoa.

You Might Also Like


3 Comments

  1. Anna-Kaisa Husu

    Riikka moi! En ole huomannut postaustasi, että poistut facebookista. Ihmettelin mihin oikein katosit! 🙂 Aikaa on nyt kulunut ja tässä juuri tänään päätin sinut etsiä/ googlettaa kun mieleeni hiipi ajatus mitä sinulle kuuluu!!!

  2. Anna-Kaisa Husu

    Itse tässä sosiaalisen median käytössä melkoisen tonttu torvelo…

  3. […] kanssa pentukurssilla ja ollut kesämökillä mahdollisimman paljon. Alkusyksystä liityin takaisin facebookiin, mutten ole asentanut fb-sovellusta kännykkääni enkä tablettiin. Avaan facebookin työpäivän […]


Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.