Blog

Welcome to my blog

Järjestäminen

Ikääntyminen ja tavaroiden hallinta

Vanhusten päivää on vietetty jo vuodesta 1954 lähtien lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Seuraava viikko on vuorostaan vanhusten viikko ja teemaviikkoa vietetään eri tavoin ympäri maata. Kävin ammattijärjestäjänä pitämässä Simpeleellä Ikääntyminen ja tavaroiden hallinta-luennon vanhustenviikolla.

Ikääntyminen ja tavaroiden hallinta- luentoni sai kunnantalolla varatun pienen salin täyteen kuulijoita, mistä olin todella iloinen. Kuulijat olivat juurikin kohderyhmää, vaikka odotin itse paikalle saapuvan muutaman työikäisenkin, jonka vanhemmat olisivat ikääntyviä. Luento pidettiin iltapäivällä, joten ajankohta rajasi työssäkäyviä pois.

Mistä luennolla puhuttiin? Pääpaino oli siinä, että kodin tulisi muuttua myös ikääntymisen myötä. Pidämme usein itsestään selvänä, että kodista tehdään lapsiperheelle sopiva, mutta sen pitäisi myös muuttua omistajiensa ikääntyessä. Miksi? Ikääntyminen tuo mukanaan apuvälineitä ja uusia haasteita, joten kodin on oltava hyvä ja turvallinen paikka myös vanhenevalle pariskunnalle.

Ikääntyminen ja tavaroiden hallinta:

  • valaistus kuntoon! Näkökyky heikkenee iän karttuessa, joten valaistuksen on oltava kunnossa. Moni ikääntyvä käy öisin vessassa, joten tie makuuhuoneesta vessaan on oltava kunnossa
  • kynnykset ovat parhaimmillaan matalina. Jos/kun kodissa tarvitsee rollaattoria ovat kynnykset hankalia ylitettäviä. Kynnyksissä ei myöskään saa olla törröttäviä nauloja, joihin sukka saattaa jäädä kiinni.
  • matot ja jatkojohdot ovat juuri niitä, joihin kompastutaan. Liukkaat matot pois lattialta ja jatkojohdot on aseteltava niin ettei niihin voi kompastua
  • palovaroitin, viime vuonna tulipaloissa kuolleista melkein puolet olivat yli 65-vuotiaita.

Mitä haasteita ikääntyminen tuo kotiin ja tavaroihin?

Moni ikääntynyt on asunut kodissaan jo vuosikymmeniä, jolloin tavaraa on luonnollisesti ehtinyt kertymään kaappeihin ja ullakoille. Kun ikääntyvän toimintakyky laskee ja elinympäristö mahdollisesti pienenee, on hyvä kiinnittää huomiota myös tavaroihin. Tarvitaanko edelleen laajaa vaatevarastoa, mikäli kaikille vaateryhmille (esim. juhlavaatteet, pilkkihaalarit, yms) ei ole enää käyttöä? Entä kuinka monet vuodevaatteet liinavaatekaapista löytyy – riittäisikö vähempikin? Onko tarvetta kymmenille pakasterasioille, jollei säilömistä tehdä enää suurperheelle?

Rollaattori tulee monen ikääntyvän arkeen jossain vaiheessa. Se tarvitsee tilaa niin edessä kuin sivullakin, joten kodin käytävien on oltava nyssäköistä tyhjät. Rollaattori tarvitsee myös kääntyessä tilaa, joka on otettava huomioon makuuhuoneessa sekä muualla kodissa.

Kovin yleisiä ovat nykyään myös inkontinenssituotteet, eli Tena-pantsit/vaipat. Nesteenpoistolääkkeet pissittävät ja varsinkin nukkuessa saattaa lirahtaa. Tenat tilataan aina asiakkaan kotiin ja kertatoimitus sisältää useita laatikoita. Kodista pitäisi siis löytyä tilaa useammalle pahvilaatikolle.

Ikääntyminen ja tavaroiden hallinta käy harvoin mielessä siinä vaiheessa kun elämä on vielä aktiivista ja omatoimista. Tulevaisuuden pohtiminen on kuitenkin suositeltavaa, varsinkin mikäli omana toiveena on olla kotona mahdollisimman pitkään.

You Might Also Like


Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.