Blog

Welcome to my blog

Tekstiilit

Isoäidinneliöistä peitto

Olen virkannut muutaman vauvanpeiton isoäidinneliöistä, mutta olen haaveillut peitosta jonka alle mahtuisin itsekin. Kun näin helmikuisessa näyttelyssa parikin isoa virkattua peittoa päätin aloittaa sellaisen virkkaamisen. Kun eihän sellaisen tekeminen voi mahdoton urakka olla…

Langaksi valitsin saksalaisen Grundl’n Hot socks-sukkalangan (75% villa, 25% polyamidi), joka kestää käytössä hyvin ja nyppyyntymättä. Virkkuukoukuksi valikoitui 2,5 mm Cloverin ”soft touch”-virkkuukoukku, joka on virkkuukoukkujen aatelia ja todella miellyttävä käytössä.

Ohjeita isoäidinneliöihin löytyy netistä, joten en käy ohjeita läpi tässä. Sen sijaan pohdin jo alusta asti, yhdistänkö palat ompelemalla vai virkkaamalla. Olen vauvanpeitoissa yhdistänyt tilkut ompelemalla, jolloin jälki on ollut siistiä molemmin puolin peittoa, mutta koin ompelemisen turkasen hitaana ja tylsänä vaiheena. Päädyin siis yhdistämään neliöt virkkaamalla, vaikkei se tekniikkana niin ’huomaamaton’ olisikaan. Valmistettuani aina eri värisiä neliöitä kasan, virkkasin ne yhteen pitkiksi suikaleiksi, jotka vuorostaan yhdistin virkkaamalla. Kun peitolla alkoi olla kokoa ja sen pyörittely sylissä tuntui jo työläältä päädyin tekemään peittoa kahdessa osassa, jotka lopulta yhdistin. Peiton ympärille virkkasin pohjavärillä, petroolilla, reunuksen.

Martti virkkaa

Tein peittoa hiljakseen ja virkkasin neliöitä toisina iltoina enemmän ja välillä olin pitkiä aikoja virkkaamatta. Peiton tekemisessä meni aikaa, yhteensä noin puolisen vuotta. Auttamattoman hitaasti se siis eteni. Olen samalla neulonut joitakin sukkia ja lapasia ja huiveja, joten pelkästään virkkuukoukun varressa en ole ollut.

Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Peitto on kooltaan 105cm x 160cm ja mahdun mainiosti sen alle. Värimaailma miellyttää itseäni ja sopii sisustukseemme. Peitto on sopivan ohut eikä se paina liikaa.

Viileät syyssäät saavat puolestani tulla, olen valmis.

 

You Might Also Like


Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.