Blog

Welcome to my blog

Olo

2019 luetut kirjat – kirjavinkit klassikoista dekkareihin

En ole varma elänkö täysin omassa kuplassani, mutta vaikuttaa siltä, että lukeminen on harrastuksena noussut viime vuosina. Kirjablogeja löytyy, twitterissä on ahkeria lukijoita ja lukemisesta puhutaan. Tähän artikkeliin olen listannut vuonna 2019 luetut kirjat, joiden parissa itse vietin vapaa-aikaani.

Luin nuorena paljonkin, mutta jossain vaiheessa lukeminen vain jäi. Vuonna 2016 lainasin isoäitiltäni kirjan, jota hän suositteli, ja löysin jälleen lukemisen riemun. Olen tuosta lähtien tavoitellut 50 kirjan määrää vuosittain, mutta kertaakaan en ole sitä saavuttanut. Nyt, vuodelle 2020, laskin tavoitteen 45 kirjaan – katsotaan kuinka käy.

Luin vuonna 2019 yhteensä 34 kirjaa. Luetut kirjat sisältävät klassikoitakin, kuten J.D Salingerin Siepparin ruispellossa sekä Tarzan-kirjojen kirjoittajan, Edgar Rice Burroughsin Marsin sankarin, jonka kirjasarjan luin nuorena kokonaan. Koska Handmade tale pyöri telkkarissa, luin kirjan, jonka perusteella tv-sarja on tehty. Täytyy sanoa, että tv-sarja on todella onnistunut.

Alkuvuodesta luin Hanya Yanagiharan Pieni elämä-teoksen, joka oli äärimmäisen tarkkanäköinen kertomus neljän ystävyksen elämästä. Myöhemmin keväällä kirja nousi otsikoihin jääkiekkoilijoiden myötä. Suosittelen tätä kirjaa, ja toivotan malttia, sillä ensimmäisen sadan sivun aikana siinä ei tunnu tapahtuvan paljoakaan.

Pidän eniten dekkareista ja psykologisista trillereistä, joiden parissa rentoudun parhaiten. Lempikirjailijani on ranskalainen Pierre Lemaitre, jolta olen lukenut kaikki suomennetut teokset. Täytyy kuitenkin sanoa ettei uusin teoksensa, Petoksen hinta, kuuluu Lemaitren parhaimpiin. Jätin kirjoja myös kesken, kuten ranskalaisen kirjallisuuden klassikoihin kuuluvan Celinen Niin kauas kuin yötä riittää, mutta tämän teoksen pariin aion uudemman kerran joskus toiste.

Liane Moriarty oli minulle täysin uusi tuttavuus. Ymmärsin, että Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista on ollut sensaatiomainen teos, johon on näköjään filmatisointioikeudetkin jo ostettu. Kirja lähteekin käyntiin lennokkaasti menneisyydessä, kunnes varsinainen tarina alkaa. Kirjan päähenkilö on Frances, joka hakeutuu hyvinvointihotelliin toipuakseen suuresta ammatillisesta kriisistä sekä parista liikakilosta. Samaan hotelliin kirjautuu myös kahdeksan muuta uuden elämän etsijää. Kaikkea pyörittää salaperäinen Masha, jolla on aivan omat suunnitelmansa hotellivieraiden varalle. Tämä kirjavinkki kannattaa pitää mielessä etsiessään lomalukemista!.

Cecilia Samartin Kirottu kauneus sekä Kicki Sehlstedtin Älä silmä pieni olivat aiheiltaan raskaita; lasten hyväksi käyttö ja ihmiskauppa ovat kummassakin kirjassa esillä. Pidin varsinkin Kirotusta kauneudesta, jossa selviämisen ja ihmispetojen lisäksi oli runsaasti myös ystävyyttä sekä toivoa paremmasta.

Rafel Nadal Ferrarasin Palmisanon kirous oli myös mukavaa luettavaa. Se kertoi kahdesta suvusta sekä maailmansodista. Kummassakin suvussa syntyy lapset, joista toinen on Palmisanon suvun viimeinen, kaikki muut suvun miehet ovat saaneet surmansa ensimmäisessä maailmansodassa. Pitääkseen tämän sukunsa viimeisen poikalapsen elossa tuore äiti tekee radikaaleja päätöksiä. Kaikki sujuukin hyvin, kunnes toinen maailmansota tekee tuloaan.

Hassan Blasimin Allah99 oli aivan erilainen kuin odotin. Kustantajan sivuilla onkin hyvin kuvailtu kirjaa kiihkeäksi ja vimmaiseksi, ja sitä se todella onkin. Hassan kerää aineistoa kirjaprojektiinsa ja kirja onkin täynnä koukuttavia tarinoita.

Harper Leen Kuin surmaisi satakielen kirja on ihana, ihana ja ihana. Se on kaikella oikeudella klassikko. Sen sijaan Kaikki taivaan linnut ei ollut mielestäni lähelläkään samaa tasoa. Tässä teoksessa Scout on kasvanut nuoreksi naiseksi ja palaa kotikaupunkiinsa vanhan isänsä luo. Hän joutuu pohtimaan niin henkilökohtaista elämäänsä kuin poliittisiakin kysymyksiä eikä kotikaupunki välttämättä näyttäydy avoimena, vieläkään. Pidin niin paljon satakielestä, kaikki taivaan linnut oli vuorostaan inhorealistinen teos maailmasta.

Karen Joy Fowlerin Olimme ihan suunniltamme oli täysin erilainen kirja, kuin mitä odotin. Kirjaan tarttuessa odottaa saavansa eteensä jonkinlaista perhedraamaa, ja tavallaan saakin, mutta toisenlaisella tavalla kuin odotti.

Jenny Erpenbeckin Mennä, meni, mennyt oli lämminhenkinen kertomus saksalaisesta eläköityneestä professorista sekä ryhmästä turvapaikanhakijoita. Juuri eläkkeelle jäänyt professori Richard elää arkeaan toimettomana ja vähän hukassa, kun hän viimein huomaa merkille turvapaikanhakijoitten joukkion, joka pitää leiriään kaupungin puistossa. Keitä he ovat ja mistä he tulevat?

Vuoden viimeisimpinä kirjoina luin argentiinalaisen Agustina Bazterrican Rotukarjan. Rotukarja on brutaalein ja kammottavin koskaan lukemani kirja.

Kirjan päähenkilö on Marcos Tejo, joka työskentelee teurastamossa. Maapallon yli vyörynyt vaarallinen virus, jonka takia kaikki, siis aivan kaikki, eläimet on lopetettu. Viruksen vuoksi ruoaksi käytettävä liha on loppunut. Ratkaistaakseen lihansyönnin ongelman on ihmiskunta jaettu kahtia; niihin, joita kasvatetaan syötäväksi sekä niihin, jotka syövät. Kirja alkaa kierroksella teurastamossa, jolloin lukijalle selviää hyvinkin yksityiskohtaisesti mitä ihmisteuraalle tapahtuu linjaston eri kohdissa. Marcos Tejo on surullinen mies, jonka elämä on ajautunut asumuseroon. Eräänä päivänä hän saa lahjaksi naaraan, joka lukeutuu parhaaseen rotukarjaan. Marcos ei oikein tiedä mitä tehdä naaraan kanssa, mutta lopulta hän päätyy omaan, vaaralliseenkin, ratkaisuun.

Rotukarja tuo esiin myös sen, kuinka negatiivisista asioista tehdään myönteisempiä, kun niistä puhutaan eri sanoilla: ei puhuta ihmislihasta, vaan erikoislihasta. Vähän sama kun vihapuheessa, joka halutaan kuorruttaa sananvapaudella.

Vuoden aikana luetut kirjat sisältävät myös monta Fred Vargasin komisario Adamsberg-sarjaan kuuluvaa kirjaa. Pidin ehkä eniten kuvassa olevasta Kalmankuoriaiset-kirjasta. Neptunuksen sauvan luin lyhyen Pärnun loman aikana loppukesästä. Oletko huomannut, että kirjat maistuvat parhaiten uusissa ympyröissä samalla kun on lomafiiliksissä? Keväällä lukaisin Hyisiä aikoja ja loppuvuodesta ahmin perättäin Jalattomat, elottomat sekä Normandialaisen tapauksen. Fred Vargasin luoma komisario Adamsberg omituisine tiimeineen on tutustumisen arvoinen porukka. Rikosten selvittely ei koskaan etene vauhdilla, vaan Adamsbergin omalaatuisella tavalla poukkoillen sinne ja tänne.

Pidän suuresti myös tanskalaisen Jussi Adler-Olsenin luomasta osasto Q:sta, joka syventyy poliisilaitoksen kellarikerroksessa ratkaisemattomiin rikosjuttuihin. Tapaus 64 oli sarjan neljäs osa ja olen vähän harmitellut ettei sarjaan ole tullut muita osia. Tänä vuonna on aikomuksena lukea Aakkostalo, joka on Adler-Olsenin uudelleen suomennettu esikoisteos.

Auschwitzin tatuoija oli otsikoissa vuoden 2019 aikana ja kuuntelin kirjan itse äänikirjana Storytellissä. En tiedä odotinko kirjalta liikoja, mutten liiemmin vaikuttunut siitä.

Haemin Sunimin pieni kirja Asioita, jotka huomaa vasta kun hidastaa kuuluu vuoden hyvänmielen kirjoihin. Siinä mainitaan itsestäänselvyyksiäkin, mutta ne ovat juuri niitä, joita emme arjen kiireessämme pistä merkille. Kirja on lyhyt ja toimii äänikirjanakin todella hyvin. Suositteluni tälle!

Kirjavinkit ja luetut kirjat, joita suosittelisit

Olen itse käyttäjänä Goodreads-palvelussa, jossa voi suositella kirjoja muille lukijoille. Monta kirjavinkkiä on tullutkin laitettua talteen. Myös twitterissä saa mainioita kirjavinkkejä ja seuraan myös instagrammissa ahkeria lukijoita.

Koska muiden löytämät hyvät kirjat kiinnostaa, niin haluaisin tietää oletko löytänyt jonkun hyvän dekkarin? Tai kenties hyvän jännityskirjan, jota lukiessa tuntuu kuin istuisi elokuvissa? Ehkäpä joku hyvä psykologinen trilleri piti otteessaan loppuun asti? Paljasta hyvät kirjavinkit kommentteihin, kiitos 🙂

You Might Also Like


Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.